settings icon
share icon
Kysymys

Näemmekö ja tunnemmeko ystävämme ja perheenjäsenemme taivaassa?

Vastaus


Monet sanovat ensimmäisen taivaaseen saapumisensa jälkeisen haluamansa asian olevan kaikkien ennen heitä kuolleitten ystävien ja rakkaitten näkeminen. Iankaikkisuudessa meillä on runsaasti aikaa nähdä ystäviämme ja perheenjäseniämme ja viettää aikaa heidän parissaan. Se ei kuitenkaan ole tärkeintä taivaassa. Tärkeämpää on palvoa Jumalaa ja nauttia taivaan ihmeistä. Tapaamisissamme rakkaittemme kanssa keskitymme todennäköisesti muistelemaan Jumalan armoa ja ihanuutta elinaikanamme, hänen ihmeellistä rakkauttaan ja voimallisia tekojaan. Me iloitsemme vieläkin enemmän sen johdosta, että voimme ylistää ja palvoa Herraa toisten uskovien seurassa, erityisesti maan päällä rakastamiemme henkilöiden kanssa.

Pystymmekö Raamatun mukaan tunnistamaan ihmiset tuonpuoleisessa elämässä? Kuningas Saul tunnisti Samuelin, kun En-dorin manaaja kutsui Samuelin kuolleitten valtakunnasta (1. Samuel 28:8-17). Daavid sanoi lapsensa kuoltua, "Minä menen aikanaan hänen luokseen, mutta hän ei voi palata minun luokseni" (2. Samuel 12:23). Daavid oletti pystyvänsä tunnistamaan poikansa taivaassa, huolimatta hänen kuolemastaan pienenä lapsena. Luukkaan evankeliumissa 16:19-31, Abraham, Lasarus ja rikas mies olivat kaikki tunnistettavissa kuoleman jälkeen. Kristuksen kirkastumisessa Mooses ja Elias olivat tunnistettavissa (Matt. 17:3-4). Raamattu näyttää osoittavan näillä esimerkeillä, että me olemme tunnistettavissa kuoleman jälkeen.

Raamatun mukaan saapuessamme taivaaseen, meistä tulee "hänen kaltaisiaan (Jeesus), sillä me saamme nähdä hänet sellaisena kuin hän on” (1. Joh. 3:2). Niin kuin maalliset kehomme ovat Aadamista, samoin ylösnousseet kehomme ovat Kristuksen kaltaisia (1. Kor. 15:47). "Ja niin kuin me nyt olemme maallisen ihmisen kaltaisia, niin me tulemme kerran taivaallisen ihmisen kaltaisiksi. Tämän katoavan on näet pukeuduttava katoamattomuuteen ja kuolevaisen kuolemattomuuteen" (1. Kor. 15:49, 53). Monet tunnistivat Jeesuksen ylösnousemuksen jälkeen (Joh. 20:16, 20; 21:12; 1. Kor. 15:4-7). Jos Jeesus tunnistettiin kirkastetussa kehossaan, meidätkin tunnistetaan kirkastetuissa kehoissamme. Rakkaittemme tunnistaminen taivaassa on ihana asia, mutta taivaan päärooli on Jumalalla ja me jäämme sivuosaan. On suurenmoista tavata rakkaamme ja palvoa yhdessä Jumalaa iankaikkisesti.

English



Paluu suomenkieliselle etusivulle

Näemmekö ja tunnemmeko ystävämme ja perheenjäsenemme taivaassa?
Jaa tämä sivu: Facebook icon Twitter icon Pinterest icon Email icon

© Copyright Got Questions Ministries