Kysymys
Mitä tarkoitetaan sillä, että Jumala on iankaikkinen?
Vastaus
Sana iankaikkinen tarkoittaa "ikuista, ilman alkua ja loppua olevaa." Psalmi 90:2 kertoo meille Jumalan iankaikkisuudesta: "Jo ennen kuin vuoret syntyivät, ennen kuin maa ja maanpiiri saivat alkunsa, sinä olit. Jumala, ajasta aikaan sinä olet." Ihmisten mittapuuna on aika. Siksi meidän on vaikea ymmärtää sellaista, jolla ei ole alkua, joka on ollut aina ja jonka olemassaolo jatkuu iankaikkisesti tulevaisuuteen. Raamattu ei kuitenkaan pyri todistamaan Jumalan olemassaoloa tai hänen iankaikkisuuttaan. Se yksinkertaisesti alkaa toteamuksella, "Alussa Jumala..." (1. Moos. 1:1). Tämä tarkoittaa, että ajan alkupisteessä Jumala jo oli olemassa. Jumala oli ja on aina, tarkastelemmepa aikaa takaisinpäin iankaikkiseen menneisyyteen tai eteenpäin iankaikkiseen tulevaisuuteen.
Kun Jumala lähetti Mooseksen viemään viestiään israelilaisille, Mooses empi kysyen, mikä hänen tulisi sanoa Jumalan nimen olevan. Jumalan vastaus oli mitä paljastavin: Jumala sanoi Moosekselle: Minä olen se joka olen."Hän sanoi vielä: "Näin sinun tulee sanoa israelilaisille: 'Minä-olen on lähettänyt minut teidän luoksenne'" (2. Moos. 3:14). Tämä kuvaa Jumalan todellista olemusta, hänen itsesyntyisyyttään, ja kuinka hän on kaikkien muiden yläpuolella. Se kuvaa hänen iankaikkisuuttaan ja muuttumattomuuttaan, sekä hänen jatkuvuuttaan ja uskollisuuttaan täyttää antamansa lupaukset, koska niihin kuuluvat koko menneisyys, nykyisyys ja tulevaisuus. Tämä merkitsee, kuinka Minä-olen on nykyhetkessä, mutta myös kuinka Minä-olen on ollut ja kuinka Minä-olen on oleva. Jumalan omat sanat hänen iankaikkisuudestaan puhuvat meille Raamatun sivuilta.
Jeesus Kristus, lihaksi syntynyt Jumala, todisti jumalissudestaan ja iankaikkisuudestaan ihmisille julistamalla heille, "Totisesti, totisesti: jo ennen kuin Abraham syntyi -- minä olin" (Joh. 8:58). On ilmiselvää, että Jeesus väitti olevansa lihaksi syntynyt Jumala, koska juutalaiset tämän kuultuaan halusivat kivittää hänet kuoliaaksi. Juutalaisille väite jumaluudesta oli jumalanpilkkaa ja kuoleman ansainnut rikos (3. Moos. 24:16). Jeesus väitti olevansa iankaikkinen aivan kuten hänen Isänsä. Apostoli Johannes välitti meille tämän saman totuuden koskien Kristusta: ”Alussa oli Sana. Sana oli Jumalan luona, ja Sana oli Jumala” (Joh. 1:1). Jeesus ja hänen isänsä ovat yksi, he ovat ajan ulkopuolella ja he molemmat jakavat keskenään iankaikkisuuden attribuutin.
Room. 1:20 kertoo meille Jumalan iankaikkisesta luonteesta ja hänen iankaikkisesta voimastaan, jotka ovat ilmaistu meille luomistapahtumassa. Kaikki näkevät ja ymmärtävät nämä Jumalan ominaispiirteet tarkastelemalla luomakuntaa. Aurinko ja muut taivaankappaleet jatkavat kiertokulkuaan radoillaan vuosisadasta toiseen. Vuodenajat tulevat ja menevät säädettyinä aikoina. Puut kasvattavat lehdet keväällä ja ne lakastuvat syksyllä. Vuosi toisensa jälkeen elämä jatkuu, eikä kukaan voi pysäyttää niitä tai suistaa Jumalan suunnitelmia pois radoiltaan. Kaikista näistä käyvät ilmi Jumalan iankaikkinen voima ja suunnitelmallisuus. Jonakin päivänä hän luo uuden taivaan ja uuden maan, jotka pysyvät hamaan iankaikkisuuteen Jumalan tavoin. Me uskon kautta Kristukselle kuuluvat jaamme samoin iankaikkisuuden Jumalan kanssa, jonka kuvaksi meidät on luotu.
English
Mitä tarkoitetaan sillä, että Jumala on iankaikkinen?