settings icon
share icon

Sananlaskujen kirja

Kirjoittaja: Kuningas Salomon on Sanalaskujen pääkirjoittaja. Hänen nimensä esiintyy 1:1; 10:1; ja 25:1. Voimme myös olettaa, että Salomon keräsi ja toimitti muiden kirjoittamia sananlaskuja, sillä Saarnaajan kirja 12:9 kertoo meille, "Saarnaaja oli viisas, eikä siinä kyllin: hän myös opetti tietoa kansalle. Hän punnitsi mielessään ja sommitteli monia sananlaskuja." Kirjan heprealainen nimi Mishle Shelomoh voidaan kääntää "Salomonin sananlaskut."

Kirjoitusajankohta: Salomon kirjoitti sananlaskunsa noin 900 eKr. Hänen hallituskautenaan Israel oli hengellisen, poliittisen, kulttuurillisen ja taloudellisen elämänsä lakipisteessä. Israelin maineen kasvaessa Salomoninkin maine kasvoi. Kaukaisten maiden lähettiläät matkustivat pitkiä matkoja kuullakseen viisaan hallitsijan puheita (1. Kun. 4:34).

Kirjan tarkoitus: Tieto ei ole muuta kuin tosiasioiden kokoelma, mutta viisaudessa on kyse kyvystä nähdä ihmiset, tapahtumat ja tilanteet Jumalan silmin. Sanalaskuissa Salomon kuvailee Jumalan näkemyksiä tärkeistä ja korkealentoisista asioista, samoin kuin arkipäiväistä elämää koskevista tapahtumista. Näyttää kuin mikään aihe ei ollut Salomonin tarkastelun ulkopuolella. Henkilökohtaiset käytöstavat, sukupuolisuhteet, kaupankäynti, varallisuus, auttavaisuus, kunnianhimo, itsekuri, velat, lasten kasvatus, alkoholin käyttö, politiikka, kostonhimo ja jumalallisuus olivat hänen runsaan sananlaskukokoelmansa kohteena.

Tärkeimmät jakeet:

Sananlaskut 1:5, "Viisaskin viisastuu, kun kuulee niitä, järkeväkin saa opastusta."

San. 1:7; "Herran pelko on tiedon perusta, vain hullu halveksii viisautta ja opetusta."

San. 4:5, "Hanki viisautta, hanki ymmärrystä, älä unohda sitä, mitä sinulle sanon, älä käännä sille selkääsi.

San. 8:13-14, "Joka Herraa pelkää, vihaa kaikkea pahaa. Ylpeyttä minä vihaan, kopeaa mieltä, pahoja tekoja ja vilpillistä puhetta. Minulta tulee ajatus, minulta sen toteutus, minä olen ymmärrys, minun on voima."

Lyhyt yhteenveto: Toisin kuin monien muiden Raamatun kirjojen kohdalla on asianlaita, yhteenvedon antaminen Sananlaskuista on vaikeaa, koska niissä ei ole mitään tiettyä punaista lankaa eikä päähahmoja. Viisaus on keskeisessä roolissa ja jumalainen viisaus ylittää historian, kansat ja kulttuurit. Jopa viisaan Salomonin ajatusten pintapuolinen tarkastelu tuo ilmi, kuinka ne ovat yhtä ajankohtaisia tänään kuin kolme vuosituhatta sitten.

Ennakoinnit: Viisaus ja sen tarpeellisuus elämässämme löytää täyttymyksen Kristuksessa. Sananlaskuissa meitä kehotetaan jatkuvasti etsimään viisautta, hankkimaan viisautta ja ymmärtämään viisautta. Sananlaskut kertovat meille toistuvasti, kuinka Herran pelko on viisauden alku (1:7; 9:10). Herran vihan ja oikeudenmukaisuuden pelko ajaa meidät kohti Kristusta, joka on Herran viisauden ruumiillistuma ja joka parhaiten ilmenee ihmiskuntaa varten laaditussa pelastussuunnitelmassa. Kristuksessa "jossa kaikki viisauden ja tiedon aarteet ovat kätkettyinä" (Kol. 2:3) me löydämme vastauksen viisauden etsintään, ratkaisun Jumalan pelkoomme ja "vanhurskauden, pyhityksen ja lunastuksen", joita niin kipeästi tarvitsemme (1. Kor. 1:30). Kristuksessa oleva viisaus on vastakohtana maailman hulluudelle, joka rohkaisee meitä olemaan viisaita omissa silmissämme. Sananlaskujen mukaan maailman arvot eivät ole Jumalan arvoja (San. 3:7) ja ne johtavat kuolemaan (San. 14:12; 16:25).

Käytännön sovellutus: Tämä kirja on uskomattoman käytännöllinen ja sen kolmestakymmenestäyhdestä luvusta löytyy neuvo moniin pulmallisiin elämäntilanteisiin. On selvää, että Sananlaskut on yksi parhaimmista "niksikirjoista", mitä koskaan on kirjoitettu. Kaikki selväjärkiset, jotka hyödyntävät Salomonin opetuksia, havaitsevat jumalallisuuden, hyvinvoinnin ja tyytyväisyyden olevan heidän ulottuvillaan.

Sananlaskuissa toistetaan, kuinka viisauden ja Jumalan seuraamisen valinneet siunataan monin tavoin: pitkällä elämällä (9:11); vauraudella (2:20-22), ilolla (3:13-18) ja Jumalan varjeluksella (12:21). Ne, jotka hylkäävät hänet, kärsivät häpeän ja kuoleman (3:35; 10:21). Jumalan hylkääminen merkitsee hulluuden valitsemista viisauden sijaan ja se erottaa meidät Jumalasta, hänen Sanastaan, viisaudestaan ja siunauksistaan.

English



Vanhan testamentin yleiskatsaus



Paluu suomenkieliselle etusivulle

Sananlaskujen kirja
Jaa tämä sivu: Facebook icon Twitter icon Pinterest icon Email icon

© Copyright Got Questions Ministries